Panttivangista sankariksi - nuortenkirja Makedonian kuninkaasta Filippos II:sta

Matti Uurinmäen kirjoittamassa nuortenkirjasarjassa ilmestyy maaliskuun 2026 alussa Panttivangista sankariksi -teos. Se kertoo ajankohdasta, jolloin eurooppalainen kulttuuri Antiikin Kreikassa otti ensi askeleitaan. Kirjan päähenkilö on Makedonian kuningas Filippos II, joka tunne

Lue lisää

  

Korttiina

Korttiina -tarina eläinten talvikisoista on ensisijaisesti taaperoikäisille suunnattu tarinakirja eläinten maailmaan sovitetuista talviolympialaisista.

Kirja soveltuu käytettäväksi esikouluikään saakka, sillä kirja sisältää mielikuvanomaisia liittymiä todelliseen luontoon. Kirjassa kuvin ja lyhyehköin tekstein kerrotaan luonnon eläimistä liittäen ne talvisiin kilpailuihin. Kotimaisten eläinten ohella kirjassa esiintyy eläimiä myös muualta Euroopasta. Kirja soveltuu niin aikuisen ja lapsen yhteiseen lukutuokioon kuin myös lapsen yksinään katseltavaksi ja tutkittavaksi.

Kirja kuuluu kirjoittajan sarjaan Matti-vaarin satukontti nro 12. Sarjan kirjat ovat sisällöltään itsenäisiä, mutta niissä satunnaisesti esiintyy samoja nimettyjä eläinhahmoja.
Kirjassa on 24 sivua, joista varsinaisia sisältösivuja 18. Jokaisella sisältösivulla on värillinen kuva ja siihen liittyvä teksti.
Kirja on pehmeäkantinen, kooltaan 17 x 17 cm.
Ilm. 1/2026.