Eläinaakkoset - kirjanen esikouluikäisille

A niin kuin aasi...L niin kuin leijona... Eläinaakkoset on suunnattu ensisijaisesti esikouluikää lähestyville ja jo esikouluikäisille lapsille, mutta kuvitukseltaan se soveltuu myös nuoremmille katselukirjaksi. Teoksessa käydään läpi suomen kielen ko

Lue lisää

  

Rollon ja tollon diili

Viikingit vaikuttivat merkittävästi myös läntisen Euroopan vaiheisiin ja yhteiskuntakehitykseen. Tämä teos kertoo viikinkien ryöstöretkistä mm. Britanniaan, Ranskaan ja Välimerellä aina Italiaan saakka. Viikingit eli pohjanmiehet ryöstivät jopa Pariisin useita kertoja. Ryöstöretkiä merkittävämpää kuitenkin oli sopimus – diili -, joka johti pohjanmiesten eli normannien hallitseman herttuakunnan syntymiseen Ranskan Normandiaan. Normannien jälkipolvet levittäytyivät useimpiin kuningashoveihin ja nousivat Englannin hallitsijoiksi. Jopa Englannin nykykuninkaalliset ovat heidän suoria jälkeläisiään.

Kirjan tapahtumat ovat ajallisesti osin rinnakkaisia fiktiota&faktaa -sarjan aikaisemmille teoksille.

Kirjan tarina on osin fiktiivinen, mutta konteksti on historiallisesti faktalähtöinen. Teos on suunnattu lähinnä yläaste- ja lukioikäisille. Kirjan tavoitteena on tukea nuorten lukuharrastusta ja toimia samalla historiakiinnostuksen inspiraationa. Kirjassa on runsas viitteellinen mv-kuvitus, joka on tehty tekoälyohjelmalla.

Teos kuuluu kirjoittajan fiktiota&faktaa -nuortenkirjasarjaan. Teoksen historiallisena tausta-aineistona kirjoittaja on hyödyntänyt kymmeniä vuosia jatkunutta sukuharrastustaan, johon perustuen kirjoittaja on julkaissut kaksi laajaa teosta suomalaisten kuninkaallisista ja aatelisista sukujuurista jopa 400-luvulta lähtien. Fiktiota&faktaa -sarjan teosten historialliset päähenkilöt ovat useimpien nykysuomalaisten suoria esivanhempia kuten kirjoittajan sukuhistoriateoksissa on esitetty. Siten tämän nuortenkirjasarjan teokset soveltuvat hyvin myös sukuharrastajien oheisaineistoksi.

Isbn 978-952-7077-36-8, ilm. 6/2025

 

Sisällysluettelo:

  1. Prologi

  2. Käärmekaivo.

  3. Kosto.

  4. Pariisin ryöstö.

  5. Kuolleista heräävä.

  6. Pariisi jatkuvassa vaarassa.

  7. Rollon ja tollon diili.

  8. Normannivalta levittäytyy.