Selvitä omat sukujuuresi

Olemme lisänneet Julkisuuden henkilöiden kuninkaallisia ja aatelisia sukujuuria -teoksen esittelyn yhteyteen nettisivullemme erittäin laajan henkilöhakemiston ja liittäneet sen mainitun kirjan sisältöön ns. jälkipolvitunnisteella, joka määritt&a

Lue lisää



Aikaisemmat tiedotteet
takaisin

Huumaava Haltin reitti e-kirjaksi

Myös nuortenkirja Huumaava Haltin reitti on julkaistu e-kirjana. Teos on Seikkailuja Lapissa -sarjan kolmas teos ja ilmestynyt painettuna vuonna 2008. Kirjassa poikakolmikko vaeltaa Yliperän vaikuttavassa suurtunturimaisemassa aina Haltille saakka. Reissullaan he joutuvat tekemisiin kansainvälisen salakuljetuksen kanssa. Teoksen on kirjoittanut Matti Uurinmäki. Sähköinen kirja on Elisan e-kirjapalvelussa. Uudistetussa e-kirjapainoksessa on paikka-autenttinen värivalokuvakuvitus.

16.9.2013